Roundup

Tämä artikkeli kertoo rikkaruohomyrkystä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Roundup on Monsanto-yhtymän kehittämän rikkakasvien torjunta-aineen kauppanimi. Aineen patenttisuoja on mennyt umpeen ja sitä voidaan valmistaa myös muilla nimillä. Lajissaan se on maailman eniten myyty.

Kemiallisesti aine on glyfosaattisuola. Se estää solukossa eräiden aminohappojen synteesiä estämällä entsyymitoimintaa. Se vaikuttaa nimenomaan kasvin kasvavissa osissa. Se on niin sanottu valikoimaton rikkaruohomyrkky, joka hävittää kaiken kasvuston.

Aineen on todettu lievästi ärsyttävän silmän sidekalvoa, mutta ei ihoa. Tämä selittyy sillä, että kyseessä on surfaktantti, pintajännitystä alentava kemikaali. Sitä saa käyttää vain asianmukaisesti suojattuna.

Aineen käyttö kotipuutarhoissa on Hollannissa kiellettyä. EU päättää käyttöluvan jatkosta muualla EU:ssa vuoden 2015 aikana.[1]

Roundupia on käytetty Kolumbiassa myös kokapensaiden tuhoamiseen. Suomessa Roundup on yksi yleisimmistä rikkakasvimyrkyistä.

  1. Kari Saikkonen ja Irma Saloniemi: Glyfosaatin riskit ja vaihtoehdot on selvitettävä. Helsingin Sanomat, 22.6.2015, s. A 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.6.2015.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search